|
Allergia
Vesikoirille tyypillisesti barbetin turkista ei juuri irtoa karvaa.
Koirarotuja joista ei lähde karvaa mainostetaan joskus virheellisesti sopivan
hyvin allergiselle. Allergiaa ei aiheuta karva vaan koiran ihosta irtoava hilse.
Allergeenejä on myös esim. syljessä. Barbetin hilse on joillekin
koira-allergisille ongelmatonta. Rotua ei kuitenkaan voi pitää takuuvarmasti
allergiavapaana, sillä eroja on sekä ihmis- että koirayksilöiden välillä.
|
Barbetin turkki
Barbetin turkin hoito herättää paljon kysymyksiä ja myös paljon
erilaisia vastauksia. Joidenkin mielestä turkki on helppohoitoinen ja
toisten mielestä taas vaikeahoitoinen.
Turkinhoitoon liittyviä tapoja on useita, joista kukin soveltaa
parhaiten oman koiran turkin laatuun sopivaa menetelmää.
Barbetin turkista ei lähde samaan tapaan karvaa kuten useimmilla
koiraroduilla. Lyhyestä turkista karvanlähtöä ei havaitse juuri
lainkaan. Pitkästä turkista irtoaa joskus hieman kuollutta karvaa koiran
rapsuttaessa itseään. Karva ei tartu juurikaan tekstiileihin, kuten
lyhytkarvaisten koirarotujen karvat. Barbetin turkki ajellaan tai
leikataan 1-3 kertaa vuodessa. Yksilöiden välillä turkinlaadussa on
eroja. Turkki voi olla hyvin tiivistä kiharaa (kuten
espanjanvesikoiralla) tai hiukan laineilevaa (kuten
portugalinvesikoiralla). Karvan väri vaikuttaa myös turkin laatuun.
Turkki voi pitkäksi kasvaessaan muodostaa nyörejä.
Turkki muuttuu iän myötä pehmeästä pentukarvasta karkeammaksi.
Pentuturkkia kannattaakin lyhennellä, jotta karvanlaatu paranee. Pennun
turkin voi trimmata jo 4 - 6 kk iässä. Trimmatessa turkki leikataan
lyhyeksi, paitsi ei päästä eikä korvista. Periaatteessa barbetin turkin
voi antaa kasvaa niin pitkäksi kuin haluaa, mikäli turkki pysyy
takuttomana ja huopaantumattomana. Barbetin turkki on tyypillisesti
erittäin paksu ja alkaa muodostaa paakkuja ja huopaantua vanhetessaan.
Jos turkki on pitkään huopaantunut, koiralle tulee iho-ongelmia. Tämän
vuoksi on tärkeää, että huopaantunut turkki ajetaan lyhyeksi ja näin
helpotetaan koiran oloa. Iho ei pääse hengittämään huopaantuneen karvan
läpi ja tällöin iho alkaa oireilla ja pahimmillaan tulehtua.
Barbetin ruokavalion tulee sisältää tarpeeksi rasvaa, jotta turkista
kasvaa kiiltävä ja elinvoimainen. Pesuaineita ei kannata käyttää kovin
usein, koska ne kuivattavat ihoa ja turkkia.
Korvakarvat
Barbeteilla kasvaa karvaa myös korvien sisäpuolella. Karvan kasvaminen
ja sen nyppimistarve vaihtelee eri yksilöillä. Korvakarvojen nyppiminen
kannattaa opettaa koiralle heti pennusta alkaen, pennun vastarinnasta
huolimatta. Korvakarvoja tulee harventaa säännöllisesti. Kun
korvakäytävästä poistaa karvoja pikkuhiljaa, ne eivät pääse
"rehottamaan". Runsas korvakarvoitus voi tukkia korvakäytävää ja
aiheuttaa korvatulehduksia. Säännöllinen nyppiminen on siinä mielessäkin
tärkeää, että karvojen poisto pikkuhiljaa ärsyttää korvakäytävää
vähemmän.
Turkin pituudesta
Rotumääritelmän mukaan turkin pituutta ei ole määritelty. Barbetin
turkki kasvaa noin 1-2 cm kuukaudessa. Näyttelyissä tuomarit arvostavat
usein runsasta turkkia. Kotikoiralla turkin voi pitää vaikkapa aina lyhyenä.
Vinkkejä turkinhoitoon
Lyhyt turkki on varsin helppo eikä sille tarvitse tehdä juuri muuta kuin
pestä silloin tällöin. Turkkia voi leikata sekä saksilla, että
trimmauskoneella. Trimmauskoneella leikkuujälki on siistimpää, mutta
turkin paksuus voi aiheuttaa leikkuuongelmia paremmallakin
trimmauskoneella. Pitkää turkkia trimmatessa kannattaa lyhennys tehdä
ensin saksilla. Leikatessa turkkia pään ja korvien karvat kannattaa
jättää pidemmäksi, jos haluaa käydä näyttelyssä myöhemmin. Korvien
taakse ja kainaloihin muodostuvat paakut voi leikata irti saksilla. Jos
haluaa että kihara turkki muodostaa nyörejä, turkkia ei kannata harjata
auki. Takkuuntumisen ehkäisemiseksi turkin voi myös kammata esim.
villakoirakammalla auki. Harjaaminen avaa turkin kiharan rakenteen
täysin auki, jolloin tuloksena on puudeliturkki. Kastelemalla turkin
perusteellisesti kiharat palautuvat entiselleen.
Barbetin turkin voi pestä niin useasti kuin on tarpeen mutta
päivittäisen shampoon käyttäminen ei ole suositeltavaa. Liian usein
käytettynä shampoo kuivattaa sekä ihoa että turkkia. Kurakeleillä
useimmiten riittää pelkkä huuhtelu. Turkkia pestäessä kannattaa muistaa,
että turkki on laadultaan ”villava” joten pesuvetenä kannattaa käyttää
haaleaa vettä. Haalea vesi estää turkin huopaantumisen. |