On tärkeää, että jokainen barbetin omistaja ilmoittaa
jalostustoimikunnalle oman koiransa mahdollisista vioista ja sairauksista siitä
riippumatta käytetäänkö koiraa jalostukseen tai ei. Tietojen keräämistä ja
avoimuutta tulee edistää. Rodun kaikkien harrastajien pitää toimia
yhteistyössä, jotta rotu säilyisi.
Kasvattajan
lisäksi myös jalostusuroksen omistajalla on suuri vastuu rodun monimuotoisuuden
ja terveyden säilyttäjinä. Uroksen ja tämän lähisukulaisten tiedossa olevista
esiintyvistä vioista, perinnöllisistä ja muista sairauksista tulee rehellisesti
kertoa sekä jalostustoimikunnalle että nartun omistajalle. Kasvattajille tiedot
ovat tärkeitä, jotta hän voi kertoa tiedon eteenpäin pennun ostajille.
Tämän jalostusuroksen omistaja vahvistaa
allekirjoituksellaan Suomen Kennelliiton lomakkeella (Sopimus koiran
astutuksesta).
Uroksen omistajalla on aina päätösvalta uroksensa
käytöstä. Hänen tulee varmistaa, että astutettava narttu täyttää jalostusyksilön
vähimmäissuositukset. Uroksen omistajan ei tulisi antaa urostaan
huonokuntoiselle nartulle.
Varmistathan ennen astutusta, että
jalostukseen käytettävä koira täyttää
PEVISA-ohjelman vaatimukset (lonkkakuvaus-, kyynärkuvaus- ja
silmätarkastuslausunto sekä jälkeläismäärärajoitus), jotta pennut
voidaan rekisteröidä.
Astutussopimus ja Pentueilmoitus
lomakkeet on hyvä tulostaa, tutustua niihin ja täyttää valmiiksi omalta osaltaan
ennen astutusta.
Katso myös Barbetin jalostuksen ABC.
Uroksen liian tiheää jalostuskäyttöä ei suositella, jotta
uroksen ensimmäisen pentueen osalta ehditään saada jälkeläisnäyttöä.