|
Ensimmäinen rotumääritelmä
Koirarotuja alettiin määritellä ja erotella toisistaan 1800-luvun lopussa.
Vuonna 1894 Ranskassa laadittiin ensimmäinen rotumääritelmä barbetille. Tuon
aikaisen barbetin ulkonäkö poikkesi nykyisestä. Barbetin rotumääritelmään
kirjattiin koiran kyky kulkea metsästäessään vaikeassa maastossa, kuten suolla
ja vedessä. Näin muodostui keskikokoinen, voimakas, roteva, älykäs, itsenäiseen
työskentelyyn kykenevä, etsivä ja noutava koira.
|
Varhainen historia
Tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta todennäköisesti barbet polveutuu
aasialaisista lammaskoirista ja mahdollisesti varhaisista griffoneista. J.Colyn
tekemän pitkäkarvaisten paimenkoirien periytymiskaavion mukaan barbet olisi
esiintynyt jo 800-luvulla. Se on kehittynyt atlashuippujen paimenkoirasta
(Berger du haut Atlas), joka taas polveutuu etelävenäjän paimenkoirasta (Ovcharca),
joka tunnetaan jo rauta-ajalta 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Rotua on
joskus kutsuttu myös nimellä Griffon d’Arret à Poil Laineux (laineaux = villava).
1300 - luku
Euroopassa oli 1300-luvulla useita vesikoiria, joista käytettiin erilaisia
nimityksiä. Vaikka barbet ei olisikaan kaikkien vesikoirien kantamuoto, se on
melko varmasti lähinnä alkuperäistä tyyppiä. Barbetin lisäksi nykyisistä
roduista vesikoiriksi tai vesikoirista polveutuviksi roduiksi voidaan katsoa
seuraavat rodut: villakoirat (Ranska), irlanninvesispanieli (Irlanti),
kiharakarvainen noutaja (Iso-Britannia), wetterhoun (Hollanti),
espanjanvesikoira (Espanja), amerikanvesispanieli (USA), portugalinvesikoira (Portugali),
maltankoira (Malta), bichon frisé (Ranska/Belgia), löwchen (Ranska), bolognese
(Italia), lagotto romagnolo (Italia), bichon havanais (Kuuba) ja coton de tulear
(Madagaskar). Barbettia on käytetty myös mm. briardin, ranskalaisten griffonien,
karkeakarvaisen saksanseisojan, italian spinonen ja newfoundlandinkoiran
jalostuksessa.
1500 - luku
Rodusta on 1500-luvulta lähtien usein mainintoja kirjallisuudessa.
Kirjallisuudessa
ja taiteessa on viitteitä sekä pieni- että suurikokoisista barbeteista.
Suuremmat
sopivat paremmin kodin ja karjan vahdiksi, kun taas pienemmät ja
keskikokoiset koirat olivat lähinnä lintukoiria. Barbet- ja villakoiranimitystä
käytettiin samantyyppisistä koirista. Barbet on
alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan vesilintujen metsästyksessä käytettävä
vesikoira, joka tekee muutakin kuin noutaa. Se ei pelkää kylmää, vaan menee
veteen kaikenlaisessa säässä Se etsii ja ajaa ylös vesikasvillisuuden
sekaan piiloutuneen riistan ja noutaa isäntänsä ampuman saaliin. Barbetia on
käytetty myös metsästäjän ampumien nuolien noutamiseen, samaan tapaan kuin
portugalinvesikoiraa. Jopa laivasto on käyttänyt barbeteita noutavina koirina.
Ranskan kuninkaallisten kerrotaan aikanaan metsästäneen barbettien kanssa.
Nykyhistoria
 Vaikka
barbetia onkin käytetty monien rotujen jalostukseen, se on itse ollut vähällä
hävitä sukupuuttoon. Hyvistä ominaisuuksista huolimatta rotu jäi oman onnensa
varaan 1800-luvulla ja sen tilalle tulivat siitä kehitetyt rodut. Seurakoiriksi
otettiin villakoirat, merimiehet valitsivat newfoundlandinkoiran ja metsästäjät
karkeakarvaisen seisovan griffonin. 1930-luvulla Ranskassa oli ainoastaan yksi
kasvattaja, herra Vincenti, joka kasvatti barbetteja kennelnimellä Mas de la
Chapelle. Hän tuotti suuren määrän metsästyskäyttöön hyvin soveltuvia koiria.
Vincenti kirjasi ylös kaikki yksityiskohdat omista koiristaan. Yleensä hänen
koiransa olivat kaksivärisiä, valkomustia. Hänen koiransa Joyeuse du Mas de la
Chapelle näkee usein vanhoissa valokuvissa (kuva yllä). Toisen maailmansodan
lopulla Vincenti kuoli. Myöhemmin, vasta 1960-luvun lopulla alkoi barbettien
kasvatus Ranskassa uudelleen, kun Vincentin tytär Hélène Pêtre jatkoi isänsä
kasvatustyötä samalla kennelnimellä. Hänen koiriaan olivat mm. Lucky, Dolly,
Thais, Diane, Gandar, Quesop ja Bella. Ensimmäiset barbetit rekisteröitiin
1960-luvun lopulla Ranskassa (L.O.F. = livre des origines français).
Jean-Claude Hermans kiinnostui barbet rodusta vuonna 1977 ja aloitti kasvatustyön
kennelnimellä Des Saute Ruisseaux. Hermans hankki ensimmäisen barbettinsa
Ulyssian Marécages du Prince -kennelistä. Marécages du Prince kennelin perustaja
oli Christine Bisconte. Kuuluisa Lynx eli Prince aloitti tämän kennelin
historian. Lynx syntyi 1975 ja oli rekisteröity T.I.:nä. Mme Bisconte löysi
Serynoire nimisen nartun ja astutti tämän Lynxillä. Vuonna 1983 syntyi Lynxin ja
Serynoiren
 jälkeläisenä
12 pentua. Ainakin kahta pentueen narttua käytettiin jatkojalostuksessa. Näiden
narttujen nimet olivat Ulyssia ja Umide. Umide jäi Biscontelle ja Ulyssian osti
Hermans.
Mme Bisconte lopetti vuonna 1991 barbettien kasvattamisen. Ulyssia oli
esikuvana, kun vuonna 1986 muutettiin barbetin rotumääritelmää. Hermans alkoi
etsiä urosta Ulyssialle ja löysi mustan isovillakoiran Baron de l’âme du prince
des horizons. Tästä yhdistelmästä Ulyssialle syntyi vuonna 1989 paljon
jalostuksessa käytetty Esturgeonne Des Saute Ruisseaux, jonka osti R. Milliant.
Milliant teetti pennut Esturgeonnella ja mustalla isovillakoira Blackyllä
Hermansin ohjauksessa kennelnimellä Canailles de Verbaux. Hermansin ja Pêtren
näkemykset rodun jalostuksesta olivat erilaiset ja tämän vuoksi rodun
jalostuksessa syntyi 1980-luvulla kaksi erityyppistä linjaa. Hermans perusti
barbetille rotuyhdistyksen Ranskaan vuonna 1980 ja toimi puheenjohtajana vuoteen
2001 asti. Hermansin vaikutus barbetin kehitykseen oli suuri hänen toimiessaan
rotuyhdistyksen puheenjohtajana. Esimerkiksi hänen koiransa Ulyssia oli
esikuvana, kun vuonna 1986 muutettiin barbetin rotumääritelmää.
Rainer Georgii jatkoi Pêtren
jalanjäljillä 1992 kennelnimellä Di Barbochos de Reiau di Provenco. Georgii
kiinnitti kasvatustyössään erityisesti huomiota rodun käyttöominaisuuksien
säilymiseen. Olosuhteiden pakosta Georgii alkoi rekisteröidä kasvattejaan
Saksassa ja kasvattaa kennelnimellä Poppenspaler. Vuodesta 2007
Poppenspaler-kennelnimellä siirtyi uudelle kasvattajalle Ranskassa. Myös
Philippe Séguéla hankki koiransa Pêtreltä aloitti kasvatustyön kennelnimellä
Chenil de Vernelle.
Rodun kehityksessä oli vallalla 1980-luvulta lähtien kaksi erityyppistä linjaa.
Rodun populaation pienuuden johdosta molempien linjojen jalostuksessa käytettiin
eri sukulaisrotuja. Toisen linjan edustajat ovat korkeampia ja kiharaturkkisia
barbetteja, joita on jalostettu pääasiassa näyttely- ja seurakoiriksi. Tämän
linjan jalostuksessa käytettiin useita isovillakoiria. Toisen linjan edustajat
taas ovat kooltaan pienempiä ja turkiltaan laineikkaampia. Tämän linjan
käyttöominaisuuksia pyrittiin vahvistamaan roturisteytyksillä mm.
espanjanvesikoiran, portugalinvesikoiran ja irlanninvesispanielin kanssa.
2000-luvulla linjoja alettiin risteyttää keskenään. Edelleen barbet-kannassa voi
nähdä eri linjojen vaikutuksia, ja osa koirista edustaa melko puhtaasti
jompaakumpaa
linjaa.
|
